JOULUKUU 2023 Ensin saatiin metriset kinokset ympäri saarta, sitten plussaa ja taas pakkasta ja hieman lisää lunta! Pakko se on asukkaiden myöntää, että talvi tuli jäädäkseen.
Pohjoisessa osassa pakkasta on -5/10 celsiusastetta ja etelässä puolestaan kiperästi pakkasen puolella. SÄÄTIEDOTTEET
Luonne: Kiltti, tunnollinen, rohkea, sydämellä toimiva, vähän höpsö. Pitkäpinnainen, mutta sen napsahdettua vaikeasti rauhoitettava.
Maine: Edesmenneen isänsä ja isoisänsä tapaan Leppä työstää puusta kestäviä taloja, huonekaluja ja käyttötarvikkeita. Harva on yhtä vahva raahaamaan tukkeja pitkin Syväkotoa kuin Leppä, ja harva näin suuri on noin kiltti. Leppä ei ole verta pelkäävä pasifisti, mutta käyttää voimansa mielummin käytännön asioihin.
Leppä löytyy usein rakennustöiden sydämmestä. Hän on kiltti omilleen ja varautunut ulkopuolisia kohtaan. Vasoja hän hauskuuttaa mielellään. Leppä on tiettävästi ollut avoimessa suhteessa Jaetun kanssa parisen vuotta. Hän naurattaa toisinaan vaatimia, muttei ole saanut vasoja. Leppä on elänyt Hirvenväen parissa koko elämänsä.
Ulkonäkö: Leppä on 240cm pitkä, lihaksikas ja raskas. Hänellä on vähän pehmeää massussa. Väritys vaihtelee oranssinruskean sävyissä. 4-piikkiset sarvet ovat vankat, silmät metsänvihreät. Vasemman silmän sisäkulmassa ja rinnassa pari vanhaa arpea.