Joscelin

Joscelin on 26-vuotias kaurisväkiläinen orja, joka asustaa ja työskentelee tätä nykyä prostituoituna bordelli Andromedassa Arkissa. Alttarin väkeen hän liittyi - tosin ei omasta tahdostaan - noin viisi vuotta sitten, ja on sittemmin olosuhteiden pakosta sopeutunut joukkoon. Hän on tunnettu diivamaisesta ja kylmäkiskoisesta käytöksestään, mutta tietää kuitenkin paikkansa ja osaa purra kieltään tarvittaessa.
Asiakkaille on paljon yleistä siedettävämpi ja mielyttämisenhaluisempi, ja omaa selkeitä sadomasokismin piirteitä.

Joscelinilla on ollut periaatteessa koko Alttarilla olonsa aikana käytössään meteoriitin pala, joka lakkasi hiljattain toimimasta samassa rytäkässä kuin monen muunkin.

Urakka on alkujaan kotoisin Hirvenväestä Pohjolasta, ja on alkuperäiseltä nimeltään Keksi. Ei ollut Hirvenväen parissa mitenkään yleisesti tunnettu, nuori hirvi siinä missä muutkin.



Joscelin on noin 183 senttiä pitkä, harteikas ja jäntevä, mutta samalla melko siro vaaleankerman ja pähkinänruskean värittämä, sievän täplikäs kauris. Kermanvalkeat sarvet ovat melko kookkaat ja lapiomaiset, ja niiden lisäksi päätä koristaa melkein harteille ulottuva pähkinänruskea, tuuhea ja kihara karva. Joscelin on kaunis, mutta ei sinänsä feminiininen.
Urakka on yleensä huoliteltu ja puunattu, sillä tämä pitää ulkonäöstään säntillisesti huolta. Nykyään se on helpompaa, kun Andromedasta saa jopa maltillisesti palkkaa, ja Joscelin syytääkin sitä mielellään hoitoaineisiin, hajusteisiin ja uusiin vaatteisiin.
Hän kantaa itseään asemastaan huolimatta hirvenväkimäisellä ryhdikkyydellä, ja katselee maailmaa ympärillään kylmien, harmaanruskeiden silmien läpi. Jos Joscelinilla ei olisi orjaksi paljastavaa pantaa kaulassaan, voisi tuota luulla käytöksen perusteella ylempiarvoiseksi.
Ääni on matala ja hieman karhea.

Alttarin A-kirjain on kaiverrettu rumaksi arveksi kaulan vasemmalle sivulle, ja se jää yleensä orjapannan alle piiloon. Muita, pienempiä arpia on kerrytetty viiden vuoden aikana useita, mutta suurin osa on parantunut hyvin, eikä niitä näe sileän turkin läpi.

Ihmismuodossa Joscelin oli suurinpiirtein samankokoinen, hontelo nuori mies. Vaaleaihoinen pähkinänruskealla, tuuhealla tukalla ja pisamoilla.



Joscelin on elämänsä katkeruttama, ailahtelevainen ja kiivasluonteinen. Montaa näistä hän oli jo ennen Alttarille pääsyä, mutta viimevuodet ovat yllyttäneet piirteet ihan uusiin mittoihin. Kieli on terävä ja sivaltaa nopeasti ja armottomasti, väkivalta ei ole koskaan kovin kaukana sormenpäistä, ja Joscelin tulee myös erittäin helposti kateelliseksi tai mustasukkaiseksi, joka on usein tarpeeksi ajamaan hänet totaalisen raivon partaalle.
Lyhyesti sanottuna kauris on ilkeä, muita kohdellaan yleensä kuin mutaa sorkkien alla - jos niin vain voi tehdä joutumatta hankaluuksiin. Hän ymmärtää epäonnisen paikkansa maailmassa, ja omaa ainakin vielä sen verran elämänjanoa, että tahtoo henkiriepunsa säilyttää.

Ei hän kuitenkaan ole pelkkää myrkkyä ja jäätä, vaan suuren osan ajasta hän on vain viileän mielenkiinnoton ja melkeinpä säyseä, tyyni ennen myrskyä. Mukavaksi tai ystävälliseksi hän kuitenkin äityy vain kahdessa tapauksessa: joko hän pitää henkilöstä (hyvin harvinaista), tai tällä on jotain mitä Joscelin haluaa (huomattavasti todennäköisempää). Vaikka kauris onkin monella tapaa murrettu ja rikottu, hän on kuitenkin edelleen vahvatahtoinen ja haluaa sitä sun tätä - uusia koruja, uusia vaatteita, mutta ennen kaikkea ihailua. Joscelin itse ei ehkä muista välitä juurikaan, mutta hän kaipaa silti muilta validaatiota ja palvontaa itseään kohtaan, jota hän löytää tällä hetkellä helpoiten ammattinsa parista.



Pienenä orvoksi jääneen Keksin kasvatti tiukka ja tomera vaadin, jonka hyvää tarkoittavat kasvatustavat eivät olleet pojalle yhtään mieleen. Kauris ei koskaan tuntenut soveltuvansa täysin joukkoon Hirvenväen parissa, mutta ei myöskään koskaan osannut sanoa miksi.

Teini-ikäisenä hän alkoi haaveilla elämästä Arkissa kuultuaan tarinoita kaupungin loistosta ja kauneudesta. Erityisen haltioissaan hän oli tarinoista suuresta, punasamettisesta teatteritalosta, jossa esitettiin taianomaisia näytöksiä. Sinne hän halusi! Lavalle, kirkkaiden valojen loistoon! Ajatus jäytöi häntä vähä vähältä, Arkin vihreämpi nurmi hänen mielikuvissaan kutsuen häntä pois Pohjolasta, pois takapajulasta. Oli vain yksi ongelma: hän ei ollut ihminen, häntä ei päästettäisi kaupunkiin. Mutta siihenkin hän tiesi vastauksen.

Kaksikymmentä kesää nähnyt urakka lähti kotoa, ja jätti huomiotta kaikki kauhutarinat, joita oli Alttarista kuullut. Se oli pakollinen paha, jotta hän saisi mitä haluaisi. Mukaan otettiin kaikki arvokas mitä hänellä oli, mutta hämärän kauppiaan mukaan se ei ollut tarpeeksi - tekisikö hän töitä ansaitakseen palan meteoriittia? Haaveidensa sokeuttama kauris myöntyi, ja hän sai palan meteoriittia - mutta myös pannan kaulaansa.

Alttarin lähtiessä valtaamaan Arkkia, oli Joscelin muiden joukossa hurraamassa ja manaamassa Arkin tuhoa. Kurjasta kohtalosta hän syytti itseensä sulkeutunutta ihmisyhteisöä, kaikki raivo ja viha ja katkeruus saaden Alttarin toimet tuntumaan täysin oikeutetuilta. Ja hän pääsisi haavekuviensa kaupunkiin, vaikkakin hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin oli alunperin halunnut.

Arkissa asumiseen ja työskentelemiseen Joscelin sopeutui vahingoniloisella tyytyväisyydellä - hän oli ihminen ja hän oli Arkissa. Tämäkin ilo kuitenkin loppui lyhyeen kun Luciferin silmä ja suuri osa meteoriitin paloista menetti voimansa, eikä Joscelin ollut poikkeus. Paluu todelliseen olomuotoon oli kuin kauris olisi herännyt pitkästä painajaisunesta, mutta painajainen oli yhä siinä, kaikkialla ympärillä. Nyt se oli vain lähempänä, todellisempana.