JOULUKUU 2023 Ensin saatiin metriset kinokset ympäri saarta, sitten plussaa ja taas pakkasta ja hieman lisää lunta! Pakko se on asukkaiden myöntää, että talvi tuli jäädäkseen.
Pohjoisessa osassa pakkasta on -5/10 celsiusastetta ja etelässä puolestaan kiperästi pakkasen puolella. SÄÄTIEDOTTEET
Hirvenväkeen kuuluvat non player characterit, eli pelaajattomat hahmot.
Käytäthän suunnilleen samaa esittelykaavaa, kun kirjoitat npc-esittelyn.
Nimi Orastus Laji peura Ikä 72 -vuotias Asema shamaani
Tunnetut sukulaiset Poika Kolho Lapsenlapset Kielo, Ukkonen, Metsätähti
Ulkonäkö Noin 190 cm pitkä, voimakasrakenteinen ja suoraselkäinen, pähkinänruskea turkki, vihreänharmaat silmät, vaaleat, kiemuraiset sarvet, joihin on tehty kaiverruksia. Luonne Ystävällinen, huumorintajuinen ja viisas, rakastaa lapsenlapsiaan
Muuta Vanhimpiin liityttään on Orastus hakenut itselleen seuraajaa oppilaistaan, mutta ei ole tullut vielä päätökseensä Väen seuraavasta shamaanista.
Nimi Roihu Kielontytär Laji peura Ikä 9-vuotias Asema Kuninkaan jälkeläinen
Tunnetut sukulaiset isä Kielo, emo Kaste, emovaadin Louhi, täti Metsätähti ja setä Ukkonen, isoisoisä Orastus
Ulkonäkö Noin 154 cm pitkä, siro ja hoikka, pähkinänruskea turkki, tumman ruskeat silmät, pisamaiset posket. Luonne Iloinen, riehakas, kupliva ja energinen vasa, jolla on paljon omaa tahtoa ja itsenäisyyttä
Nimi Kaiku Harraksenlapsi Laji peura Ikä 26 -vuotias, raavas Asema Kuninkaan palvelija
Tunnetut sukulaiset Sisko Henkäys, siskonlapset Meteli ja Melska
Ulkonäkö Noin 195 cm pitkä, hoikka ja kapeaharteinen, väriltään tumma ja pitkät, kiharat niskavillat ja valkeat sarvet. Pukeutuu simppeleihin, siniharmaisiin palvelijan vaatteisiin. Luonne Vähäpuheinen, nöyrä, täsmällinen ja kohtelias
Muuta Kielon palvelija neljättä vuotta, asuu Äkkisydämessä
Nimi Virsta Räkäntytär Laji karibu Ikä 46 -vuotias, vaadin Asema Kuningasperheen palvelija, keittoemäntä
Tunnetut sukulaiset Puoliso Lohkare, tytär Lempi
Ulkonäkö Noin 182 cm pitkä, pyöreä ja pehmeä muodoltaan, kauniit ohuet ja punaruskeat sarvet, vaalea turkki Luonne Ystävällinen, lempeä, ahkera ja toimelias
Muuta Palvellut kuningasperhettä 23 vuotta
Nimi Säihke Raapaleentytär Laji vapiti Ikä 38 -vuotias, vaadin Asema kuningasperheen henkivartija
Tunnetut sukulaiset Veljet Räiske ja Rokka Raapaleenpojat
Ulkonäkö Noin 220 cm pitkä, vahva, lihaksikas ja harteikas vaadin, jolla on hyvä ryhti, harmaanruskea turkki ja syvänsiniset silmät. Luonne Vakava, tiukka, kurinalalainen ja vakaa
Muuta Liittynyt 20 -vuotiaana kuningasperhettä vartioivan isänsä Raapaleen rinnalle. Isänsä kuoli keuhkokuumeen jälkitautiin muutama vuosi sitten. Asuu Äkkisydämessä.
Nimi Okra Vienonpoika Laji peura Ikä 22 -vuotias, hirvas Asema Kuninkaanveljen palvelija
Tunnetut sukulaiset Emo Puolukka (töissä Solinan salissa)
Ulkonäkö 188 cm pitkä, enemmän hoikka kuin lihaksikas, hyvä ryhti, miellyttävät kasvot, pitkä otsaharjas, joka laskeutuu kasvojen sivulle. Punertava turkki, joska vaaleat laikut, vaaleanruskeat sarvet. Pukeutuu siniharmaisiin palvelijan vaatteisiin. Luonne Paikoitellen hermostunut, mutta liikkeissään nopea ja täsmällinen, tekee hyvässä ja pahassa kyselemättä kaiken mitä Ukkonen häneltä pyytää.
Muuta Ollut vasta kaksi vuotta Ukkosen palvelija edellisen menehdyttyä Kuohahduksessa saamiinsa vammoihin. Asuu Äkkisydämessä.
Nimi Atsalea Muisteluksentytär Laji Kauris Ikä 21 -vuotias, runo Asema Käsityöläinen
Tunnetut sukulaiset serkku Kuiske, veli Halava Muisteluksenpoika
Ulkonäkö Noin 178 cm pitkä, hoikka ja naisellinen, väriltään lämpimän beige vaalein merkein. Omaa pitkät vaaleat niskavillat ja sammaleenvihreät silmät. Luonne Aurinkoinen, huolehtiva, lämmin, unohtamatta pilkettä, jota olemuksessaan kantaa. Tulee kaikkien kanssa toimeen ja karttaa mielellään konflikteja. Rakastaa tanssia ja naurua. Innostuessaan puhuu niin, että Pohjola raikaa.
Muuta On ottanut sydämenasiakseen raahata tasaisin ajanvälein parhaan ystävänsä Kuiskeen ulos tuulettumaan, ettei pääse pölykerros kasvamaan liian suureksi. Varsin menevää sorttia seurustelurintamalla eikä vielä sitä ”juuri oikeaa” ole löytynyt.
Nimi Raala Loitonpoika Laji Punahirvi Ikä 42-vuotias Asema Metalliseppä (entinen shamaanioppilas)
Tunnetut sukulaiset Isä Loitto (aikoinaan Piikki), tytär Soima (vieraantunut)
Ulkonäkö Noin 213 cm pitkä, harteikas ja lihaksikas Raala on kauttaaltaan syvänmusta, sarvista sorkkiin. Kasvot ovat jykevät, mutta ystävälliset, oikeassa silmäkulmassa on pieni haava. Silmät ovat syvänpunaiset. Pitkä niskaharjas on letitetty. Luonne Raalan ei-ole-aikaa-hölynpölylle asenne joko ihastuttaa tai ärsyttää. Tuolla on kuiva huumorintaju eikä hirvasta ole tunnettu kaunopuheisuudestaan mutta samalla tuo on rehti ja ahkera työntekijä, että auttaa mielellään tokkansa jäseniä.